sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Alkoipa ottaa päähän

http://kuvaton.com/browse/13989/etuudet_opiskelijoille_ja_turvapaikanhakijoille.jpg

"Muutoksenhaku

Haluaisin tehdä valituksen hylätystä toimeentulotukipäätöksestä. Päätös koskee aikaa 1.8.-31.8.2009 ja on hylätty opintolainan vuoksi. Opintolainani on myönnetty 1.9 alkaen, sillä kouluni alkaa vasta 31.8.2009. Käytännössä olen oikeutettu opiskelijan etuuksiin vasta syyskuussa. Lainan saa nostaa 5.8 VAIN, mikäli opinnot jatkuvat lainan nostohetkellä. Ne eivät jatku.

Epäilen, että kyse on erehdyksestä, sillä sosiaalitoimiston virkailija väitti, että voin nostaa lainan jo 1.8. Yhdessäkään KELA:n papereistani ei mainita ko. päivämäärää. Vaikka lainahakemuksen voi laittaa pankille jo nyt, se tarkoittaa käytännössä sitä, että opiskeluajalleni tarkoitetusta rahasta vähennetään rahaa ajalle, jolla en opiskele. Opiskelijan ensisijainen toimeentulo on opintotuki + asumislisä, sekä opintolaina - mutta minä en ole vielä opiskelija.

Lisäksi katson olevani oikeutettu saamaan tukea kevään ja kesän hammaslääkärihoitojeni loppulaskuun, sillä hoidot on suoritettu ollessani toimeentulotuen alaisena.

Alan olla pahasti veloissa jouduttuani lainaamaan rahaa vuokraan ja ruokaan, eikä avopuolisoni tulot (hän on opiskelija) voi elättää kahta ihmistä.

Perustuslain 19 § vedoten pyydän muutosta päätökseen mitä pikkimmiten."

Hallinto-oikeus joutui jonkun siskon kaiman kummin pykälän vuoksi hylkäämään lopulta valitukseni, mutta ne taisivat itsekin olla sitä mieltä, että ihan oikealla asialla olin, sillä ne päättivät, että en joudu maksamaan valituksesta aiheutunutta vähän alle 90 e kustannuslaskua.

Nyt onneksi sitten opiskelen ja olen saanut talouteni tasattua, mutta voi jumalauta. Minulle ei kukaan sanonut kesän sosiaalitanttakeskustelussa, että tuosta tulisi ongelmia. Ei, vaikka vielä soitin perään ja varmistin asian. Minulle jäi syksyllä laskujen jälkeen lopulta keskimäärin 0,17 snt käyttöön. Vanhempani ja avokkini joutuivat käytännössä kustantamaan ruokani.

Aiemmin kirjoittamastani tapauksesta hammashuollon kanssa en ole vieläkään saanut rahojani. Soitin muutama kuukausi sitten kinutakseni aiheettomasta perinnästä johtunutta summaa, mutta sain vastaukseksi, että siinä voi mennä vielä pitkään. Kuinka pitkään? Joudunko odottamaan kuuttakymppiäni kesään asti, jolloin olisin ollut aiheettomasti vuoden verran 60 e köyhempi? Olisi tullut kyllä käyttöön sekin raha tuossa syksyllä.

Missä maassa minä oikeasti elän?! Kun on kärvistellyt koko syksyn, suoraan sanottuna vituttaa tiedostaa, että minä, kouluttautuva, työtä tehnyt ja viime syksyn 12-13 h päiviä raatanut Suomen kansalainen tienaan aika helvetisti vähemmän kuin lukutaidoton turvapaikanhakija.

tiistai 4. elokuuta 2009

Turun hammashuollon laskutus

Pyrkiessäni vuonna 2008 Turun yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan, kulutin suhteettoman suuret määrät energiajuomia. Kolme pulloa Ediä päivässä kera suklaan ja muiden mielialaa edes jotenkin pystyssä pitävien mömmöjen ei vain tee ihmiselle hyvää. Siinä vaiheessa, kun aloin tuntea eräässä hampaassani vihlovaa kipua 24/7, oli jo liian myöhäistä; jouduin juurihoidon ikävään kierteeseen. Ensimmäiseksi päivystyksessä tehtiin jokin pohjustus. Seuraavalla kerralla hampaan piti tulla kuntoon.

Terveyskeskuksessa todettiin kuitenkin "Noin. Nyt siellä on sellaista lääkettä. Laitetaan se umpeen seuraavalla kerralla." Ajattelin, että selvä homma, jos se kerta on niin huonona. Kuitenkin tällä kolmannella kerralla kuulin tasan samat sanat. Päätin, että jos neljännellä hoitokerralla ei tule valmiiksi, minä aion kysyä, että montako kertaa sen pitää tulla seuraavalla kerralla valmiiksi. Samalla sitten varasin ajan ihan yleiseen tarkastukseen.

Juurihoito tuli valmiiksi, mutta yleisessä tarkastuksessa minulle varattiin aika röntgeniin viisaudenhampaani vuoksi. Jos nyt pysyn laskuissa, kävin vuoden 2008 kesän ja 2009 loppukevään aikana kuusi kertaa hammashuollossa. Jouduin lisäksi toimeentulotuen piiriin, joten lisälaskut eivät olleet erityistä herkkua.

...Etenkään, kun sosiaalitoimiston informointi kusi. "Tuo laskut meille, niin me maksetaan ne." No, minähän toin. Sain koko kuukaudeksi 100e, koska asun avoliitossa. Sinänsä outoa, koska avopuolisoni on opiskelija ilman lisätienestejä. Ajattelin, että onneksi sentään laskut oli maksettu. Yhtäkkiä aloin kuitenkin saada karhukirjeitä näistä sosiaalitoimistolle antamistani laskuista. Seuraava toimiston työntekijä valisti, että se 100 e oli tarkoitettu laskuihini. Eli he eivät siis maksaneetkaan laskuja, vaan se kämäinen 100 e olisi pitänyt riittää pariin hammaslääkärilaskuun, sekä terveyskeskusmaksuun ja lääkkeisiin (minulla on niskavaivoja pari kertaa toistuneen torticollis acutan vuoksi.)

Näiden karhujen jälkeen loppua maksumuistutuksille ei ole näkynyt. Kerran viikossa tuli yksi tai kaksi maksumuistutusta, joita sitten koetin hiki hatussa saada suoritettua. Koska kaikki oli elämässä aika sekaisin, soimasin itseäni siitä, miten olen päästänyt tunnollisuuteni tällä tavoin repsahtamaan, etten edes pysy perässä laskuistani.

Kun kesä-heinäkuun vaihteessa minulle tuli kirje ulosotosta, paloi käämit. Etenkin, kun mielestäni olin jo maksanut kyseisen laskun. Soitin Turun hammashuollon maksupalveluun 1. tai 2. heinäkuuta 2009 ja kerroin koko tarinan. Vastannut täti tuntui aika piittaamattomalta, joten lopulta tavoistani poiketen kimpaannuin ja tein selväksi, että haluan laskujeni tarkan lukumäärän, aion maksaa ne samana päivänä ja että se saa riittää. Täti soperteli, että minulla on kolme laskua maksamatta ja se ulosottomaksu sisältyy näihin kolmeen laskuun.

"Kolme, niinkö?"
"Kyllä, kolme."
"Ja se ulosottomaksu on YKSI kolmesta, eikä niin, että kolme laskua plus ulosotto."
"Vain kolme kaikenkaikkiaan..."

Kun lukumäärä oli moneen kertaan varmistettu, minä totesin kipakasti, että selvä, minä maksan saman päivän aikana kaikki kolme laskua, mutta sen jälkeen en aio vastaanottaa yhtäkään enää.

Kuitenkin 17.7.2008 vastaanotin maksukehotuksen. Kyseinen maksukehotus oli ensimmäinen (normaalisti tulee siis kaksi ennen ulosottouhkailuja), mutta laskun eräpäivä oli lokakuulta 2008. Siis mitä helvettiä? Yhdeksän kuukautta, että tulee ensimmäinen maksukehotus?

Nostin luurin kauniiseen käteeni, mutta kas kummaa, maksutoimisto olikin kiinni ja avautuisi vasta elokuussa. Soitin suoraan terveyshuoltoon, jossa elämäänsä kyllästynyt kummituseläin kohteli minua ystävällisyydestäni huolimatta tylysti ja välinpitämättömästi. Kun kysyin "Mitä mä voin tehdä?" täteröinen mumisi raivostuttavan maleksivasti "Nomjaaa-a... Sä joko maksat laskun tai sit sä et maksa ja kannat seurauksista vaan vastuun...". Sitten kilahti jälleen, joten totesin "Selvä. Sitten en maksa."

Tänään soitin Turun hammashuollon avautuneeseen maksupalveluun ja selitin oiiikein nöyränä tilanteeni. Vihdoin ja viimein paikalla oli joku, joka osasi asiansa. Nainen oli hieman vanhempi, joten olin yllättynyt tämän alkaessa hyvin turhautuneen kyllästyneesti kirota systeemiä. Nainen valisti, että koneella näkyy ihan selvästi, että olen maksanut laskun heinäkuun alkupäivinä, mutta siitä huolimatta siitä on lähetetty minulle maksumuistutus 14.7 (saapui siis 17.7). Nainen kertoi, että systeemi on nyt aivan sekaisin ja että en ole ainoa, jolta on tullut valituksia. "En tiedä mikä kusee, mutta jokin kusee ja pahasti. Sen mä sulle sanon, että YHTÄÄN laskua sä et enää maksa. Älä maksa enää mitään. Sun ei tarvitse, koska sä olet suorittanut ihan jokaisen laskusi."

Se oli huojennus. Nyt kuitenkin tahtoisin kovasti tietää, kuinka monta laskua oikeastaan olen maksanut sitten turhaan? Onkohan sitä mahdollista selvittää? Mikäli se käy suhteellisen kivuttomasti, aion periä joka ikisen pennin takaisin.

torstai 18. joulukuuta 2008

Tänään pizzeriassa kuultu

Naaating hier

maanantai 17. marraskuuta 2008

Puhelinrunkkaajat ja heidän pienet kikkinsä

Taisin olla 14- tai 15-vuotias saadessani ensimmäiset läähätyspuhelut. Näihin puheluihin kuului se, että joku soitti minulle, minä unenpöpperössä vastasin ja sitten sain kuulla epämääräistä hönkimistä. Joskus soittaja oli vain hiljaa. Aluksi tietenkin kysyin, kuka siellä oli. Myöhemmin lakkasin vastaamatta ja jos vahingossa vastasin, olin vain hiljaa. Minä kuuntelin hiljaisuutta, soittaja kuunteli minun hiljaisuuttani. Soitot loppuivat siihen, kun erään kerran totesin soittavani aamulla poliisille.

Välillä on ollut kaikenlaista pientä epämääräistä puhelua. Kesällä 2008 lukiessani pääsykokeisiin koki joku kuvottavuuden inkarnaatio tarpeelliseksi soittaa minulle tuntemattomasta numerosta yöllä kahden maissa:

Ensin tuskaisaa ähinää. "Haloo?" minä kysyn. Kuulostaa siltä, että soittaja on juuri juossut henkensä edestä ollessaan niin hengästynyt. Kysyn, kuka siellä on. Mainitsen nimeltä tuttavan, jolta ääni kuulostaa hieman, olkoon se nimi vaikkapa nyt "Mika?". Ähinän lomasta soittaja uikuttaa. "Vittu sä oot upee nainen, sä oot niin upee nainen... ei saatana..." Vaikuttaa melkein siltä, että jätkä poraa luurin päässä onnesta sille, että olen kysynyt tämän henkilöllisyyttä. Tajuntaan iskee, että ei saatana, jätkähän runkkaa. Jään hiljaa, lamaantuneena, kuuntelemaan kuinka puuskutus voimistuu. Mutisen jotakin poliisista änkyttäen, mutten saa lyötyä luuria korvaan, koska yksin asuvana nuorena naishenkilönä koen oikeudekseni pienimuotoisesti ahdistua moisesta. Tuon tuostakin saan kuulla, miten seksikäs ja upea nainen olen. Tuijotan eteenpäin hämilläni pimeässä huoneessa. Kuuluu epämääräinen mölinä, joka vaihtuu murahdukseksi. Hyperventilointi tasaantuu normaaliksi. Kuuluu jokin vaimea, tyytyväinen hymähdys. Sitten tulee hiljaista. Soittaja sulkee puhelimen.

"A-ha."

Aluksi järkytyin ja soitin tutulle, joka rauhoitteli minut. Aamulla, kun kello soitti lukemaan pääsykokeisiin, minut valtasi lähinnä suunnaton raivo siitä, että joku helvetin kiimainen nulikka oli katsonut oikeudekseen kusta lukuprosessini ja tarkat aikatauluni herättämällä minut tuollaisella asialla niin, että loppuviikon rytmi menisi totaalisen sekaisin.

Minulle ei yleensä soitella tai viestitellä öisin ja mikäli näin tapahtuu, kyse on yleensä tuttavasta, jolla on jotakin avauduttavaa. En siksi haluaisi myöskään laittaa luuria äänettömälle. Lukuajaksi puhelin meni kuitenkin öisin äänettömäksi, sillä heppu koetti soittaa pari päivää myöhemmin uudelleen.

Syy siihen, miksi kirjoitan tästä, on se, että joku hurmaava puhelinrunkkaaja soitti jälleen. En voi olla varma siitä, oliko kyseessä sama mulkero kuin kesällä, koska en jäänyt kuuntelemaan pitkäksi ajaksi. Tällä kertaa totesin vain "Just." ja klikkasin punaista.

Vitun idiootit. Minua ei erityisesti kiinnosta tuntemattomista numeroista tulevat runkkauspuhelut, joissa joku häiriintynyt pelle haluaa vemputtaa pientä pippeliään korvaani, kun ei muutoin heru. Minkä takia noilla häiriöpuheluiden soittajilla on pakkomielle pirauttaa nimenomaan yöllä, kun kiinnostaisi nukkua? Soittaisivat edes joskus yhden maissa päivällä, niin voisin naureskella puhelimeen yhdessä työkavereiden kanssa.

Toinen asia, mitä en ymmärrä, ovat webcamrunkkaajat. Näitä sikiää nettisivustoilta, joilla löytyy oma kuva. Jos en ole asettanut MSN-osoitettani julkiseksi, he ystävällisesti tiedustelevat "haluux katto ku runqaan wep cameras?!" Eräs ystävättäreni tapasi tehdä jäynät ja salli jätkien runkkailla itselleen kameran kautta. Samalla hän otti screenshotteja ja julkaisi nämä muutamalla irc-kanavalla.

Joku konservatiivinen toteaa nyt, että sen siitä saa, kun on kuva Netissä. Voih, se on ikävä kyllä nykyaikaa. Mitä tulee puhelinnumerooni, se on melko helppo hoksata, sillä usein siellä, missä ovat kuvani, on myös linkki kotisivuilleni. Harrastukseni vaatii sen, että minuun on helppo ottaa yhteyttä. Alunperin numeroni ei tosin ollut edes esillä, vaan se on ollut mitä helpointa saada soittamalla vaikkapa 118:aan, jos on löytänyt koko nimeni sivuiltani.

Miksi pitää esitellä pikkuveikkaansa? Tuleeko siitä sellainen olo, että sen koko suurenisi, jos joku katselisi tai kuuntelisi? Vai olenko vain niin suuri fantasia, että puheilleni on pakko päästä keinolla millä hyvänsä? Noh, noh. Eipäs nyt anneta pisun kilahtaa päähän. Mutta mikäli olet itse harjoittanut jotakin mainitsemistani häirintämuodoista, kerro ihmeessä vaikkapa anonyymisti, mitä helvettiä päässäsi on liikkunut.

Ääriheteroudestani huolimatta minua ei kiihota jonkun randomin tapauksen genitaalialue, eikä minua kiihota kuunnella kenenkään sissijuustojen litinää. Ainoa halu, mitä tuo pentumainen, pienimoloisten tyhjäpäiden käytös aiheuttaa, on henkarin survominen heidän anaaliinsa. Kokonaisena. Oih. Tai tiedättekö sen muinaisen kidutusvälineen, jota kutsutaan päärynäksi? Mm-mm!

Pueri sunt pueri et pueri puerilia agunt.

Ei, Maarit ei ollut oikeassa puolueessa.

Tuossa pähkäilin jokin aika sitten Maarit Rostedtin motiiveja Jiri Kerosen haukkumiselle julkisuudessa. Esitin kysymyksen: "Kysymys kuuluukin, onko Maarit Rostedt edes oikeassa puolueessa?"

Maarit vastasi kysymykseeni - Rostedt loikkasi Kokoomuksen puolelle.

Ne sutor supra crepidem.

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Nomen est omen - Kuinka töitä saadaan?

Maahanmuuttoministerimme Astrid Thors pähkäili anonyymin työnhaun kokeilemista. Ajatusta perusteltiin sillä, että anonymiteetti auttaisi maahamuuttajia työpaikan hankkimisessa. Eli maallikon kielellä kyseessä on seuraavanlainen tilanne: Työnantajalle tulee useampia hakemuksia, joista yhdessä lukee "Mustafa Mehmed". Kaiketi arvioidaan, että mikäli työnantaja on kriittinen (nykyinen muotivillitys on sanoa "rasisti"), hän ei aio edes katsoa hakemusta.

Rohkenen epäillä, että työnantajat toimisivat mainitusti. Sen sijaan heitän villin arvauksen, että ensimmäisenä tarkastelun kohteeksi joutuvat kielitaidot.Vaikkapa kuvitteellinen vaatemyyntiketju Vihennes & Nauriz tahtoo tietää, osaako työnhakija suomea, sillä kielitaito on tärkeä asiakaspalvelutyössä. Jos oltaisiin esimerkiksi Ahvenanmaan V&N:ssä, tulisi kyseeseen myös se, kuinka hyvin hakija osaa ruotsia. Mikäli hakija ei osaa väestön äidinkieltä -tai jopa kahta niistä- sujuvasti, ei yksinkertaisesti ole kannattavaa ottaa tätä töihin sellaisiin tehtäviin, joissa vaaditaan suullista kommunikointia tai muutoin verbaalisuutta.

Kyse on lisäksi muustakin kuin nimestä. On niitä ihmisiä, jotka pääsevät aina parin hakemuksen väsättyään töihin. Sitten on niitä, jotka tekevät enemmän kuin sata hakemusta, ennen kuin saavat paikan jostakin. Kyse on siitä, kuinka hyvin voit tuoda itseäsi esille työnantajan silmissä. Ihmisen on voitava erottua joukosta jollakin tavalla; on keksittävä se jokin, mikä jää työnantajalle mieleen.

Työhakemukseen voidaan toisinaan pyytää lisättäväksi kuva. Tulisiko kuvatkin jättää pois? Mielestäni kuvat voivat tietyissä tilanteissa olla todella tarvittava lisä, mutta jos jonkin suhteen pitäisi tehdä Thorsin ehdotuksen kaltaisia rajoituksia, niin mieluummin juuri kuviin. Miksemme puhu saman tien siitä, ettei ihmisiä saa syrjiä pärstäkertoimen perusteella? Esimerkiksi tutkimuksia ylipainoisuuden vaikutuksista työelämään on tehty jonkin verran. Yleisellä tasolla hoikkien naisten sanotaan saavan helpommin töitä kuin pyylevien. On myös tutkittu, että lihava nainen saa potkut helpommin kuin lihava mies. Pitäisikö tämänkaltaiset asiat huomioida työhakemuksessa? Entäpä, jos piilotetaan saman tien myös sukupuoli ja kuvan esiintuomat kilogrammat? Itse olen kerran kuullut kultasepänliikkeestä kommentin, että vaikutan mukavalta tytöltä, mutta "hiuksesi ovat aika... punaiset".

Kuvaa ei tietenkään ole pakko laittaa, mutta tällöin veikkaisin, että hakemus ei päädy hyllylle muiden hakemusten väliin, vaan sinne pöydän alle mandariinin kuorien joukkoon. Voi herättää epäluuloja, jos hakija kieltäytyy näyttämästä kasvojaan. Miestenvaatteita myyvä, kuvitteellinen vaateliike ManDress, joka kouluttaa työntekijänsä myös tuntemaan vähän etikettiä, tuskin oikeasti haluaa töihin tyyppiä, joka on kännissä tatuoittanut otsaansa kirkkoveneen.

Omaan kokemukseeni perustuen rohkenen väittää, että töitä saa myös helpommin, jos lampsii suoraan paikan päälle, ojentaa reippaasti kätensä, väläyttää sitä hammaslääkärin kehumaa "mallirivistöä" ja esittelee itsensä. Tietenkin sitä ennen voi myös ovelasti taktikoida ja sosialisoida tulevien työkavereiden kanssa, hakeutuen vakioasiakkaaksi. Huomattavasti harvemmin työtä saa pelkän kirjallisen hakemuksen kautta.

Näen myös muutaman muun ongelman anonyymissä työnhaussa. Aivan ensimmäisenä nimi on ihmisen identiteetin suuri muodostaja. Nimi kertoo, kenen paperia pitää kädessään.

Yksi vaihtoehto on tietenkin kehittää jonkinlainen systeemi, jossa ihmisille annetaan pelkkä robottimainen numerokoodi tai käytetään sosiaaliturvatunnusta nimen sijaan. Vaan kuinka toimivaa se olisi? Jos ei tiedetä, kenen paperia on luettu, on työhaastatteluun kutsuminen vaikeampaa, puhumattakaan koko työnhakijan etsimistä koskevan prosessin vaikeutumisesta. Mitä todennäköisimmin tarvittaisiin jälleen uusi viranomainen hoitamaan tätä välivaihetta.

Esille on hyvä nostaa myös turvallisuuskysymykset. Kuinka henkilön taustat ja luotettavuus voitaisiin tarkistaa esimerkiksi päiväkodeissa? Joku enemmän asiasta tietävä voisi valaista minua , sillä näin nopeastikatsoen en löytänyt verkosta sellaista lähdettä, joka olisi kertonut, mitä kautta tällaiset taustojen tsekkaamiset suoritetaan.

Työnantajilla on, näin btw, myös rajatut oikeudet tonkia työntekijän luottotietoja.

Tiivistettynä voisin sanoa, että Thorsin ehdotus on... no, pikkuisen hölmö. (Lisätkää tähän pehmentävä hymiö.) Anonymiteetillä ei tee tietyissä tilanteissa mitään, jos ei osaa kieltä. Tarvittaisiin uudenlainen systeemi pyörittämään koko prosessia, enkä näe moista tarpeelliseksi. Mikäli olisin työnantaja, antaisin kernaasti töitä kielitaitoiselle, koulutetulle maahanmuuttajalle. Keltään ei kuitenkaan voida vaatia, että töihin olisi otettava tekijä, josta ei ole mitään hyötyä.

Vanitas vanitatum.

tiistai 28. lokakuuta 2008

Kuinka sinä kehtaat, Maarit?

Turun vaaleissa meni Perussuomalaisilta läpi kaksi naisehdokasta, Maria Lohela sekä Maarit Rostedt. Minun piti tarkistaa äskettäin jälkimmäisen nimen kirjoitusasu, sillä rehellisesti sanottuna en koskaan ollut kuullutkaan Maaritista. Se toisaalta voidaan pistää minun piikkiini, sillä nämä ovat olleet vasta toiset vaalit, joihin ikäni on riittänyt, enkä täten tunnista kaikkia nimiä.

Mutta minkälainen nainen sinä oletkaan, Maarit?

Turun Sanomat haastatteli PS:n valtuustoryhmää. Ja mitä näenkään! Maarit Rostedt vetää kunnon macheten esiin ja survoo sen varasijalle päässen puoluetoverinsa Jiri Kerosen selkälihoihin.

"- Meillä oli kieltämättä listoilla muutama rasisti. Esimerkiksi ehdokkaamme Jiri Keronen kirjoitti muiden tietämättä nettiin kirjoituksen, jossa maahanmuuttajista puhuttiin törkeästi. Minä en voinut hyväksyä kirjoituksen sävyä, eikä kukaan muukaan hyväksynyt. Mielestäni jokaista yksilöä pitää kunnioittaa, Rostedt korostaa."

En voi sanoin kuvailla pettymykseni määrää. Ennen kuin päätin lopullisesti tuomita, koetin loogisoida asian itselleni ja löytää mahdollisia syitä tuohon letkautukseen. Ensimmäiseksi mieleeni tulee, että Rostedt ei ole ilmeisesti tutkinut tapaus Kerosen taustoja tai on muutoin jäänyt vaille informaatiota. Toinen vaihtoehto on, että Rostedt on niin uusi politiikassa, ettei tiedä vielä tiettyjä koodeja (kuten: älä puhu paskaa puoluekaverista, joka on nostanut maljan sinun voittosi kunniaksi). Kolmas vaihtoehto on yhdistelmä: Maarit Rostedt on niin uusi poliitikko, ettei ole vielä ymmärtänyt, kuinka suuri merkitys tietopohjan keräämisellä on.

Voi tietenkin olla, että allekirjoittaneen arvomaailma on liian kultainen. Mikä ikinä näistä vaihtoehdoista (lue=tekosyistä) onkin kyseessä, en kykene laannuttamaan tätä raivotilaani, jonka voisin kuvitella saavan pinkinpunaisen pääni hehkumaan jo entistä räikeämpänä. On muutama tietty kultainen sääntö, joista yksi ehdottomasti on se, ettei pidä puhua asiasta, josta ei tiedä yhtään mitään. Jo sen mielettömän vaaliryysiksen olisi pitänyt opettaa mediakriittisyyteen myös haastateltavan näkökulmasta; lehdistö ei ole olemassa maalatakseen poliitikkojen taustaa vaaleanpunaisella, saati sitten heittääkseen siihen suloisia glitterhileitä, vaan tarkoitus on kyniä juurikin ne lausunnot, joihin joko haastateltu tai joku toinen julkisuudessa esiintynyt henkilö voisi kaatua. Sitten on tietenkin ihan yleiset sosiaaliset "säännöt", joihin kuuluu esimerkiksi se, ettei joukkuekaveria kampata. Moista toimintaa ei voi enää puolustella edes sillä, että on uusi kuvioissa. Kysymys kuuluukin, onko Maarit Rostedt edes oikeassa puolueessa? Miettikäämme sitä.

Sitä korvasienen näköistä kudosta kallokopan sisällä olisi kannattanut käyttää joka tapauksessa, ennen kuin ryhtyi haukkumaan jo muutenkin kyseenalaisella maineella varustetun puolueen jäsentä rasistiksi: Persuilla on nimittäin tänään kokous. Ottikohan Maarit huomioon, että joutuu vielä saman vuorokauden aikana katsomaan Kerosta silmiin?

Kuinka sinä, Maarit, kehtaat puukottaa puoluekaveriasi tuolla tavalla selkään?

Audiatur et altera pars.