tiistai 28. lokakuuta 2008

Kuinka sinä kehtaat, Maarit?

Turun vaaleissa meni Perussuomalaisilta läpi kaksi naisehdokasta, Maria Lohela sekä Maarit Rostedt. Minun piti tarkistaa äskettäin jälkimmäisen nimen kirjoitusasu, sillä rehellisesti sanottuna en koskaan ollut kuullutkaan Maaritista. Se toisaalta voidaan pistää minun piikkiini, sillä nämä ovat olleet vasta toiset vaalit, joihin ikäni on riittänyt, enkä täten tunnista kaikkia nimiä.

Mutta minkälainen nainen sinä oletkaan, Maarit?

Turun Sanomat haastatteli PS:n valtuustoryhmää. Ja mitä näenkään! Maarit Rostedt vetää kunnon macheten esiin ja survoo sen varasijalle päässen puoluetoverinsa Jiri Kerosen selkälihoihin.

"- Meillä oli kieltämättä listoilla muutama rasisti. Esimerkiksi ehdokkaamme Jiri Keronen kirjoitti muiden tietämättä nettiin kirjoituksen, jossa maahanmuuttajista puhuttiin törkeästi. Minä en voinut hyväksyä kirjoituksen sävyä, eikä kukaan muukaan hyväksynyt. Mielestäni jokaista yksilöä pitää kunnioittaa, Rostedt korostaa."

En voi sanoin kuvailla pettymykseni määrää. Ennen kuin päätin lopullisesti tuomita, koetin loogisoida asian itselleni ja löytää mahdollisia syitä tuohon letkautukseen. Ensimmäiseksi mieleeni tulee, että Rostedt ei ole ilmeisesti tutkinut tapaus Kerosen taustoja tai on muutoin jäänyt vaille informaatiota. Toinen vaihtoehto on, että Rostedt on niin uusi politiikassa, ettei tiedä vielä tiettyjä koodeja (kuten: älä puhu paskaa puoluekaverista, joka on nostanut maljan sinun voittosi kunniaksi). Kolmas vaihtoehto on yhdistelmä: Maarit Rostedt on niin uusi poliitikko, ettei ole vielä ymmärtänyt, kuinka suuri merkitys tietopohjan keräämisellä on.

Voi tietenkin olla, että allekirjoittaneen arvomaailma on liian kultainen. Mikä ikinä näistä vaihtoehdoista (lue=tekosyistä) onkin kyseessä, en kykene laannuttamaan tätä raivotilaani, jonka voisin kuvitella saavan pinkinpunaisen pääni hehkumaan jo entistä räikeämpänä. On muutama tietty kultainen sääntö, joista yksi ehdottomasti on se, ettei pidä puhua asiasta, josta ei tiedä yhtään mitään. Jo sen mielettömän vaaliryysiksen olisi pitänyt opettaa mediakriittisyyteen myös haastateltavan näkökulmasta; lehdistö ei ole olemassa maalatakseen poliitikkojen taustaa vaaleanpunaisella, saati sitten heittääkseen siihen suloisia glitterhileitä, vaan tarkoitus on kyniä juurikin ne lausunnot, joihin joko haastateltu tai joku toinen julkisuudessa esiintynyt henkilö voisi kaatua. Sitten on tietenkin ihan yleiset sosiaaliset "säännöt", joihin kuuluu esimerkiksi se, ettei joukkuekaveria kampata. Moista toimintaa ei voi enää puolustella edes sillä, että on uusi kuvioissa. Kysymys kuuluukin, onko Maarit Rostedt edes oikeassa puolueessa? Miettikäämme sitä.

Sitä korvasienen näköistä kudosta kallokopan sisällä olisi kannattanut käyttää joka tapauksessa, ennen kuin ryhtyi haukkumaan jo muutenkin kyseenalaisella maineella varustetun puolueen jäsentä rasistiksi: Persuilla on nimittäin tänään kokous. Ottikohan Maarit huomioon, että joutuu vielä saman vuorokauden aikana katsomaan Kerosta silmiin?

Kuinka sinä, Maarit, kehtaat puukottaa puoluekaveriasi tuolla tavalla selkään?

Audiatur et altera pars.

4 kommenttia:

Jeccu kirjoitti...

Olisipa mielenkiintoista kuulla mitenkäköhän tämä tietämätön selkäänpuukottaja kuvailisi minua, joka on avoliitossa ulkomaalaisen kanssa ja työskentelen ulkomaalaisen omistamassa firmassa ja silti äänestin hänen rasistiksi haukkumaansa Kerosta?!!!!olisi myös hauska saada tietoon että onkohan kyseisellä naisihmisellä todettu ikinä ongelmia luetun ymmärtämisessä!?;) Itsekkin olen lukenut kyseiset tekstit joihin hän TS:n haastattelussa viittaa ja enkä ole niitä missään vaiheessa pitänyt rasistisina.Kyllähän Keronen kirjoittaan kärkkäästi(joka voi joitakin herkkä nahkaisia hienostelijoita ärsyttää)mutta ei ulkomaalaisvastaisuudesta vaan sananvapaudesta.
Suomen median vääristelyn vielä jossain mielin ymmärrän koska nykyään suurin osa toimittajista näyttää olevan epäpäteviä kaikenmaailman tosi-tv tähtiä tai muuten vaan turhia julkkiksia( joilla ei ole journalistilta vaadittavaa älyä/taitoa) joita ei kiinnosta asioiden oikeudenperäisyys vaan se kuinka paljon pääsee ääneen ettei heitä unohdettaisi mutta se että oma puoluetoveri syyllistyy samaan paskanjauhamiseen on jo liian paksua.Yhdyn siis Keisarinnan kysymykseen "Kuinka sinä kehtaat,Maarit?"

Anonyymi kirjoitti...

Tervetuloa sceneen (jos nyt on korrektia sanoa niin), Keisarinna.

Kirjoitat hyvin, olet analyyttinen ja sopivasti kriittinen. Toivottavasti tämä on tarttuvaa.

Shadow Self kirjoitti...

Keisarinna kiittää.

Odotettavissa on toki paasausta myös monista muistakin aiheista. Mutta niitä odottelemme toistaiseksi.

Ironmistress kirjoitti...

Mitenkä se olikaan se jatkumo:

kiistakumppani - salainen vihollinen - vihollinen - julkivihollinen - verivihollinen - perivihollinen - puoluetoveri...